Seuraavaksi luvassa on hieman informaatiota tällä hetkellä paljon puhuttavasta aiheesta, nimittäin Geenitekniikasta. Geenitekniikka on olennainen osa biotekniikkaa. Geenimuuntelulla voidaan esimerkiksi parantaa tulevaisuudessa sairauksia, ja kasvattaa satoa merkittävästi. Etenkin ruoan geenimuuntelu on kyseenalainen aihe nykypäivänä, ja löytyy niin sen puolesta – kuin sitä vastaankin puhujia.

Geenimuuntelulla voisi tulevaisuudessa olla mahdollisuus tehostaa ruoan tuotantoa niin paljon, että nälänhätää ei olisi enää. Lisäksi ihmiskunta kasvaa jatkuvasti, joten ruoan tuotantoa on pakko saada tehostettua. Geenitekniikalla voidaan tehdä kasveista vastustuskykyisiä torjunta-aineille, ja siten parantaa satoa, sekä tehdä ruoasta vähemmän myrkkyjä sisältävää. Geenimuuntelussa muutetaan tiettyä geeniä DNA:ssa, jolla saadaan haluttu vaikutus geeniin. Tämän tekniikan avulla on mahdollisuus myös esimerkiksi tuottaa paljon erilaisia lääkkeitä eri sairauksiin, joita ei ole pystytty tekemään ennen kuin geenimuuntelu on kehittynyt nykyiselle tasolle.

Kuten kaikissa asioissa, tässäkin on kaksi eri puolta. Ruoan geenimuuntelun vastustajat ovat sitä mieltä, että geenimuunteluun voi liittyä yllättäviä riskejä. On ymmärrettävää, että geenitekniikka pelottaa, sillä ihmiset yleensäkin pelkäävät kaikkea, mistä ei vielä tiedetä. Todellisuus on, että kukaan ei ole nähnyt, miten muuntogeenisen ruoan syönti vaikuttaa ihmiseen. Kukaan ei pidä siitä, että joutuu olemaan “koekaniinina” jollekin uudelle, mutta jokainen sukupolvi on tätä joutunut kokemaan jossain mielessä. Aina keksitään jotakin uutta, jonka pitkäaikaisseurauksista ei voida olla varmoja, sillä niistä ei ole minkäänlaista aiempaa näyttöä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>