varaosa ihminen

 

Biotekniikka, kuin taikuutta! Bioteknologian mahdollisuudet kasvavat jatkuvasti, samalla kun maailma ja yhteiskunnat sekä tiedemaailma kehittyy. Nykyaikana ihmiskunnan on mahdollista tehdä ja saavuttaa asioita, joista esi isämme eivät olisi osanneet edes haaveilla. Monet näistä uusista kohteista tulevat myös biotekniikan alalta, joka on kasvanut/kehittynyt viimeisten satojen ja kymmenten vuosien aikana aivan uskomattoman nopeaa tahtia.

Yksi mullistava aluevaltaus on ihmisten varaosien jalostamisen taito. Tämä saattaa ensikuulemalta kuulostaa brutaalilta, mutta kuinka moni tosi tilanteen sattuessa omalle tai läheisen kohdalle, kieltäytyisi ottamasta vastaan mahdollisuutta uuteen kehon osaan? Hyvä ja moraalisesti vaikea kysymys, vai mitä? Yllättävän moni kuitenkin lopulta päätyisi ratkaisuun jossa ottaa vastaan esimerkiksi hiiren selässä kasvatetun korvan tai vaikkapa laboratoriossa kasvatetun maksan. Kuitenkin loppupeleissä elintenluovutuskin kuuluu samaan kategoriaan, tarkoituksena on pelastaa tuhansia jollei jopa miljoonia ihmishenkiä. Elintenluovutuksessa ongelmana on ollut usein oikeanalaisen luovuttajan löytyminen, oikea ajoitus tai vaikkapa nopean ja asianmukaisen kuljetuksen järjestyminen nopealla aikataululla. Näihin ongelmiin biotekniikka on halunnut tuoda mahdollista ratkaisua aloittamalla elinten varaosakasvatuksen.

Vaarana tässäkin on väärien tahojen ja ahneuden tuleminen mukaan kuvioihin. Kuten moni jo meistä tietää, elintenluovutuksen mustapörssi kauppa käy kuumana tietyissä osissa maailmaa, jossa rikkaat ovat valmiita maksamaan köyhille saadakseen heidän elimensä. Välissä tässä on yleensä vielä välittäjä joka vie suurimman osan rahapotista omaan taskuunsa. Loppujen lopuksi luovuttajalle jää todella pieni summa ja mahdollisesti vakavat komplikaatiot! Jos ns. varaosia olisi helpommin saatavilla ja useammille ihmisille, mustanpörssin kauppiaden markkinaosuus tulisi radikaalista laskemaan sen myötä.

Kantasolututkimusta on tehty vuosien ajan, mutta nykyisin se painottuu entistä enemmän ratkaisemaan tätä haastavaa ongelmaa, jonka kanssa ihmiskunta ja yksilöt ovat painineet jo satojen vuosien ajan. Kuitenkaan täysin hyvää hyvyyttään biotekniikan laitoksetkaan eivät ole tähän massiiviseen projekstiin lähteneet. Ennusteista tulee hyvinkin selväksi että ihmisen varaosa kauppa on yksi nopeimmista kasvavista bisneksistä ja tottakai tähän kehitykseen halutaan mukaan jo alkuvaiheessa ja mahdollisesti omistamalla patentteja. Hidastava tekijä tässä on kuitenkin monen harmiksi lainsäädäntö joka laahaa pahasti perässä. Päättäjien tulisin ottaa eri maissa asia pikaisesti käsittelyyn että lakipykälät eivät olisi kamppaamassa tai hidastamassa tätä ihmiskuntaa auttavaa kehitystä!

Voiko kehitys sitten kääntyä ihmiskuntaa vastaan, on yksi varteenotettava kysymys? Ihmisen muokatessa luontoa biotekniikan avulla, voiko olla vaarana että muutokset eivät olekkaan vaikutuksiltaan halutunlaisia ja alkavat niin sanotusti elää omaa elämäänsä? Tälläinen visio on peräisin hyvin pitkälti tieteiselokuvista, joissa uhkaskenaarioita on liioiteltu rankalla kädellä. Todellisuudessa lakien ja sääntöjen ollessa asianmukaisia ja oikeiden tahojen huolehtiessa toiminnan oikeellisuudesta, tälläisiä ongelmia joita olemme nähneet elokuvissa, ei pitäisi syntyä! Luottakaamme siis kehitykseen ja siihen että sen avulla moni saa kauan kaipaamansa avun ja helpotuksen!

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>